*

Työmiehen päiväkirja Asiaa siitä mistä ei pitäisi puhua ääneen

Seitsemän kuolemansyntiä työelämässä - ylensyönti

Ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo

Ylensyönti minun käsittelemänäni on aihe, josta joku saattaa ajatella, että mitä tuollainen kukkakeppi siitä tietää? No enpä juuri mitään. Olen tällä blogi-sarjallani ärsyttänyt lukuisia ihmisiä ja varmaan joku odottaa, että alkaisin suomia tanakampia tovereitani heidän ruokailutottumuksistaan. En ala. Tällä kertaa keskityn vain omaan selkärangattomuuteeni.

 

Minä en syö ylen - syön kohtuuttomasti. Käytän ruokailuuni enemmän rahaa kuin olisi tarvis ja silkkaa laiskuuttani syydän biojätteeseen enemmän ruokaa kuin mitä joku muu syö. Se on omissa silmissänikin sietämätöntä ja halveksittavaa.

 

Aloitetaan vaikkapa aamupalasta. Koska työpäiväni alkaa kello kuusi ja olen aamu-uninen, niin en syö sitä kotona. Minulla nyt vaan ei ole mikään kaurapuurofiilis kello viideltä. Sen sijaan kahvia on saatava koneeseen ja koska työpaikkani monikansallisen ravintolaketjun omistama ruokala aukeaa vasta seitsemältä, niin ostan sen automaatista. Maksan siitä 50 senttiä.

 

Minulla on kotona hieno termoskannulla varustettu kahvinkeitin jonka voisin ajastaa illalla keittämään minulle koko seuraavan päivän kahvit alle 50 sentillä. Sitä ei ole kuitenkaan tapahtunut kertaakaan sen 13-vuoden aikana jonka tuo keitin minulla on ollut.

 

Kello kahdeksan syön aamiaiseni joka koostuu puurosta, sämpylästä ja kahvista. Ostan ne valmiina. Puuroa on vaikea tehdä etukäteen, mutta muuten voisin olla aktiivisempi ja valmistaa sämpylän sekä kahvin itse - sen sijaan, että maksan niistä lähes viisi euroa. Minulla on lapsia jotka pystyvät valmistamaan koko päivän ruoat viidellä eurolla. Lienee turha mainita, että minä en ole heille sitä taitoa opettanut tai edes antanut esimerkkiä (lähetän tästä isot rispektit X-vaimolleni).

 

Lounaan syöminen ruokalassa on ehkä perusteltua jo senkin vuoksi, että 20 minuutin ruokatauko ei riitä kuin hätäiseen valmisruoan lämmittämiseen taukohuoneen mikrossa. Seitsemän euroa on toki iso hinta tavallisesta kotiruoasta, mutta jo pelkästään oman jaksamisen vuoksi työpäivän keskellä pitää olla tuollainen keidas tuoreine salaatteineen ja hermosäikeitä kutkuttavine keskusteluineen työläistoverien kanssa. Olisin muuten valmis maksamaan vaikka 1,75-kertaisen hinnan mikäli ruokailuuni käytettyä aikaa ei kytättäisi. 

 

Sori vaan kapitalistit, mutta pystyttekö itse ruokailemaan 20 minuutissa? SIIS JOKA PÄIVÄ! Eli sadan metrin siirtyminen työpisteeltä ruokalaan/taukohuoneeseen, jonotus kassalle/mikroaaltouunille, jälkkärikahvit ja tupakointi (niille jotka polttavat). Oikeastaan voisin tässä yhteydessä haastaa Sipilän Juhan ja EK:n kekkeruusit osallistumaan tuottavuustalkoisiin käyttämällä työaikana nautittavaan lounaaseen vain 20 minuuttia. Ehkä siten saataisiin teidänkin vuotuiseen työaikaanne sata lisätuntia?

 

Kylläpä tuo herraviha on syvässä kun sain tässäkin tekstissä itseni tuohdutettua. Anteeksi Juha ja muut päättäjät (voitte te silti harkita ehdotustani). Mutta palataan asiaan: enää on jäljellä päivän viimeinen kahvitauko. Tuohon 12 minuuttiin sisällytän kupin kahvia á 1,30€ ja talon pullan á 1,30€. Käytän yhdellä kahvitauolla puolet lasteni - tai aikuisiahan he jo ovat - päivittäisestä ruokabudjetista.

 

Teen siis päivässä 1,5 tuntia töitä kattaakseni sen mitä työpäivän aikana syön. Enkä minä kotonakaan kaikkein edullisinta särvintä appeeseeni laita, joten... vittu miten muuten alkoikin yhtäkkiä hävettää: Minulla on ystävä, joka himpun verran liian pieni Brixton-hattu päässään, loihtii dyykkiruoasta lähes gourmet-tason aterioita ja antaa toisille sen mitä ei itse käytä. Kahvinsa hän toki ostaa kalliista erikoisliikkeestä sillä sen pitää olla parasta. Kaikesta huolimatta hänen hiilijalanjälkensä on ehkä promille siitä, minkä minä saan aikaan pelkästään syömällä.

 

"Kukin kohtuuden mukaan" - Sauli Niinistö

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Minä koen tervettä ylpeyttä siitä että opin viimeistään hieman yli 30-vuotiaana jo kaupassa arvioimaan aika tarkkaan minkä verran mitäkin tarvitsen. Tietysti arviointia helpottaa kun asun paristakin isosta kaupasta kävelymatkan päässä, niin kahdeksi päiväksi kerrallaan ostaessa on aika selkeät sävelet, ei vielä ehdi kyllästyäkään. Tietysti jos haluaa hyvät ruuat mitättömään annoshintaan, niin ainoa mikä sitä estää ovat pakkauskoot. Ne ovat usein sellaisia että yhden hengen taloudessa täytyy jo käyttää luovuutta ettei mene yksitoikkoiseksi, mutta tuokin ongelma ratkeaisi jos hankkisin vaikkapa puolison ja melko kaikkiruokaisen lemmikin, lapsista puhumattakaan. Ainakaan ruokalasku ei siihen enää pakota, täytynee löytää muita motiiveja.

Toimituksen poiminnat